1816668.jpg

1816669.jpg

Tämä kakku oli myös tarjolla lapsen synttäreillä. Ohjeen löysin jälleen kerran Hellapoliisilta. Tein ohjeen mukaan, mutta minulla oli hiukan laakeampi vuoka, joten kakusta tuli melko litteä. Niinpä päätin tehdä päälle toisen kerroksen hyydytettyäni ensin kakkua muutaman tunnin jääkaapissa. Kaapista löytyi vielä kaikki tarvikkeet tuplapäälliseen, lukuunottamatta tuorejuustotyyppistä levitettä. Sen korvasin Flora vispillä ja lisäsin liivatteen määrää yhdellä. Maussa en huomannut eroa pohjakerrokseen.

Koska jouduin tekemään uuden kerroksen halusin sen erottuvan jotenkin, niinpä värjäsin seoksen vihreällä elintarvikevärillä. Koristeeksi kävisivät hyvin hedelmät tai marjat, mutta minun vihreään unelmaani tuli päälle Vihreitä kuulia, kun nyt lapsen synttärit sattuivat olemaan! :) hyvää oli, maku hieman limemäinen. Mutta ei tätä liikaa pystyisi syömään. ;) Alla alkuperäinen ohje.

Caipirinha-juustokakku

Pohja:
200 g piparkakkuja tai digestivejä murustettuna
100 g voita tai margariinia sulatettuna

Täyte:
5 liivatelehteä
2,5 dl Flora vispiä/kermaa vaahdotettuna
200 g vaniljan makuista tuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta
1 pss Santa Marian Caipirinha Drink Mix -seosta
3 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
1/2 dl kylmää vett
ä

Murusta piparit/keksit esimerkiksi pienessä pussissa lihanuijalla hakaten, tai monitoimikoneen leikkurinterällä.
Sulata rasva, sekoita nämä keskenään ja taputtele leivinpaperirinkulalla vuoratun irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle, jonka halkaisija on noin 22 cm.

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
Vatkaa Flora vispi vaahdoksi, lisää joukkoon vanilja"tuorejuusto," sekä Caipirinha-drinkkijuomaseos.
Mausta tomusokerilla ja vaniljasokerilla.
Kuumenna vesi mikrossa tai kasarissa kiehuvaksi, liuota joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet, anna jäähtyä hetki.
Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan pohjan päälle, anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yli yön.