675438.jpg

Tätä tein jo viime viikolla, mutta päivitykset ovat vähän myöhässä... Kesä hidastaa, kun on paljon kaikkea ohjelmaa ja tulee välillä miltei asuttua ulkona, seli seli. ;)

Hyvin sopii rukiinen maku mustikan kanssa ja vaniljajäde on hyvä kumppani. Tein ohjeen kaksinkertaisena, kun halusin vähän paksumman lopputuloksen. Tämäkin ohje on uusimmasta Koti- ja keittiölehdestä. Enempää ohjeita en aio uusimmasta lehdestä referoida, jotten saa lehden kustantajaa kimppuuni! ;)) Alla siis alkuperäinen ohje.

Rukiinen mustikkapaistos

2 dl ruisjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1/2 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

100 g margariinia

Päälle:

5 dl pakastemustikoita

1 rkl perunajauhoja

Pinnalle:

1 1/2 dl ruishiutaleita

1/2 dl kookoshiutaleita

1 dl sokeria

1 tl vaniliinisokeria

75 g sulatettua margariinia

Tarjoiluun:

vaniljakastiketta tai -jäätelöä

1. Voitele ja jauhota halkaisijaltaan 27 cm:n piirakkavuoka.

2. Yhdistä keskenään kuivat aineet ja nypi joukkoon margariini murumaiseksi taikinaksi.

3. Painele pohjataikina vuoan pohjalle ja reunoille.

4. Sekoita perunajauhot ja jäiset mustikat  ja levitä seos taikinan päälle.

5. Yhdistä keskenään pinnalle tulevat hiutaleet ja sokerit ja kaada joukkoon margariinisula. Sekoita ja ripottele seos paistoksen pinnalle.

6. Paista piirasta 200 asteessa noin 30 minuuttia.

7. Tarjoa haaleana tai viileänä vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.